lauantai 25. marraskuuta 2017

Lappi kutsui




Instagramseuraajat tietävätkin jo, että tällä hetkellä olen ollut jo melkein viikon Lapissa tekemässä neljän viikon harjoittelua röntgenosastolla. Tässä tulee siis pakollinen neljän viikon tauko hevoselämästäkin. Se onkin pisin yhtäjaksoinen tauko hevosharrastuksen aloittamisen jälkeen! Winnie on reissuni ajan hyvässä hoidossa Essin vastuulla, joten tiedän Winnien kyllä pärjäävän vallan hyvin ilman minuakin.
Lähinnä ihmettelen miten itse osaan olla ilman hevosta...

Viikon perusteella sanoisin ainakin, että hevostelun ollessa tauolla vapaa-aikaa on hirmuisen paljon! Täällä 950 kilometrin päässä kotoa ei voi noin vain mennä moikkaamaan kavereita tai perhettäkään, joten nämä neljä viikkoa tulevat varmasti olemaan tällaiselle kiireiselle ihmiselle pienoinen kulttuurishokki, koska olen tottunut koko ajan tekemään jotain ja ajattelemaan jo seuraavaa asiaa... Harjoittelua voisikin pitää myös hermolomana etelän stressaavasta arjesta, jota osaa varmasti tällaisen rennon jakson jälkeen arvostaa taas ihan eri tavalla.


Hyvin olen kuitenkin viihtynyt. Maassa on kunnolla lunta, pakkastakin on riittänyt ja porojakin näkee aina välillä teiden varsilla. Täytyy ainakin osata nauttia nyt tästä kunnon talvesta, koska kotona Turussa on vastassa muutaman viikon päästä mitä luultavimmin tumma maa ja vesisade. Olen myös saanut kuulla Winnien kuulumisia päivittäin usein jopa ihan kuvan kanssa. Ainakin voin olla varma, että Ponilla on kaikki hyvin vaikka toki uskoisin sen ilman kuvatodisteitakin ;)
 

Viimeiset viikot kotona ennen harjoittelun alkua olivat kovin kiireisiä, joten en ehtinyt päivitellä blogiakaan ollenkaan. Nyt sain nettiyhteydenkin pelittämään yhdistämällä kännykän netin tietokoneeseen eikä yhteys pätkittele ainakaan kovin pahasti, joten saan viimein päiviteltyä blogiinkin kuulumisia parin viikon vanhoilla ratsastuskuvilla sekä parin kuukauden takaisilla irtojuoksutuskuvilla. Kuvankäsittelyohjelmaa uudessa läppärissäni ei kuitenkaan vielä ole, mutta enköhän saa senkin ajallaan asennettua. Siihen asti joudun vannoutuneena kuvienkäsittelijänä kärsimään vieroitusoireista...


Ennen lähtöäni Winnien kanssa jumppailtiin erityisen ahkerasti muun muassa avoilla ja suluilla. Toiseen suuntaan avot ja sulut onnistuivat aina hieman hankalemmin, mutta Winnie kuitenkin eteni ravissa ja laukassa mielellään eteenpäin. Mitä nyt laukkaa piti aina jonkin aikaa pyritellä ennen kuin liikkeestä tuli pyörivämpää ja rennompaa, mutta laukassa on muutenkin ollut aina helpompia ja hieman tönkömpiä jaksoja.


Yhdellä juoksutuskerralla heräsi epäily olisiko poni aavistuksen verran epäpuhdas takaa. Selkeäksi ontumaksi sitä ei kuitenkaan voinut sanoa eikä hevosta tuntematon ihminen olisi varmaankaan edes huomannut menossa mitään ihmeellistä. Hieman lyhyempää askelta alkuun, mikä kuitenkin liikutuksen ohessa liike vertyi jopa minun silmääni aivan normaaliksi. Panin siis pienen havaintoni lihasjäykkyyden piikkiin ja aloin suunnitella hierojan kutsumista paikalle etsimään mahdolliset lihasjumit ja toteamaan satulan sopivuuden.

Seuraavalla viikolla Winniellä olikin kengitys hokkikenkiin, koska halusin saada kengityksen hoidettua vielä ennen lähtöäni ettei Essin tarvitsisi nähdä vaivaa kengityksen aikataulujen kanssa. Siinäpä kävikin niin, että kengittäjäsetä ilmoitti Winnillä olleen pienenpienen kaviopaiseen vasemmassa etukaviossa. Niin pienen, että jokainen hevonen ei välttämättä siihen edes reagoi mitenkään. Winnie on koko ajan liikkunut mielellään eteenpäin eikä ole ollenkaan aristellut jalkaansa. (Itseasiassa Winniellä oli pieni villityskausikin, mutta onneksi ne hyppimiset ja loikkimiset ovat jääneet jo unohduksiin...)

Nyt uskaltaisin kuitenkin laittaa ratsastuksessa tavallista selkeämmän puolieron sekä juoksutuksessa tekemäni havainnon juurikin tämän pikkuruisen kaviopaiseen syyksi. Jipon kanssa saadut muistot kaviopaiseista ovat lähinnä pitkittynyttä hirvittävää betadinehauderumbaa ja kolmijalkaiseksi heittäytynyttä hevosta, joten tällä kertaa päästiin todellakin erittäin helpolla, koska tällainen jalat päivittäin läpi tunnusteleva nipoponitätikään ei edes huomannut koko asiaa. Poni jatkaa siis edelleen tuttua tapaansa "sähelletään ilman suurempia vammoja". En valita!

 

Back on Track -tuotteet ovat kiinnostaneet minua jo monen vuoden ajan. On ollut koirien takkeja sekä Jipolle kinnersuojaa aukolla ja aukottomana. Bot selänlämmittimen ostin jo pari vuotta sitten, kun alennuksesta sain. Kun Playsson.net järjesti yhdessä Laatu Anskun kanssa iltaman Ypäjällä Playsson.net:n liikkeessä, löystyi kukkaroni nyöri Winnielle kauan kuolaamieni tallisuojien verran.

Aivan erityisesti haluaisin kokeilla lähtisikö takajalkojen nesteet tallisuojien avulla liikkeelle, mutta näin alkuun ainakin Winnie käyttää tallisuojia öisin etujaloissaan. Putsit ja kuljetussuojat kun saavat Winnieltä heti aikaan reaktion: "Yök! Hyi! Äkkiä pois!".  Pintelit ovat kuitenkin ok, joten elättelen vielä toiveita, että jonain päivänä uskaltaisin jättää tallisuojat takajalkoihinkin yöksi ilman valvontaa. Siihen asti mennään yhdellä tallisuojaparilla.


Mikäli nettiyhteys pysyy hyvänä, saatan kuluttaa aikaani kirjoittelemalla hieman erikoispostauksia, joita julkaisen joulukuun aikana. Muutamia ideoita minulla on jo toteutettavana, mutta ehdotuksiakin otan mielelläni vastaan. Varsinaista joulukalenteria tuskin ehdin saada aikaan, koska uutta kuva- tai videomateriaalia pääsen kuvaamaan vasta aikaisintaan 16.12., kun juna pohjoisesta saapuu takaisin kotiin ja Winnien luo. Otin vanhat kuvat kuitenkin reissuun mukaan, joten onneksi voin pahimpaan hevoskaipuuseen ainakin selailla vanhoja kuvia läpi. Kyllä tauon jälkeen varmasti lähteekin mielellään tallille vaikka taivaalta sataisi alas kaatamalla vettä tai rakeita!



sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kännykän videoille tallennettuja hetkiä

Olen kuvannut jonkin verran videoita kännykälläni viime kuukausien tallireissuista. Osa klipeistä on varmasti instagramin seuraajille jo tuttuja, mutta pistetäänpäs nyt bloginkin puolelle Winnien kuulumisia pienenä videokoosteena. Esimerkiksi heti videon alussa selviää miten näppärä poni käyttää kävelykonetta niin, että siitä puuhasta saa parhaiten kaiken ilon irti ;)

 

torstai 26. lokakuuta 2017

Vuoden kisatauon jälkeen itsekin kisaajana paikalla

Winnie kasvatti itselleen jo niin tiheän talviturkin, että hikistyminenkin saattoi hiukan häiritä herkän hevosen eteenpäinpyrkimystä. Niinpä Winnien valveutunut palveluskunta kiiruhti paikalle (kerrankin ihan ikioman!) 60 euron koiratrimmerin sekä kuvioinnin kannalta pakollisten sormivärien ja sabluunan kanssa.

Mitään tylsää perusklippaustahan ei voinut edes ajatella. Uutena juttuna Winnie sai pepun päälle kummallekin puolelle Essin taiteileman hienon batman-logon. Kaulan ja kylkien klippauksessa tavoitteena oli jäljitellä teemaan sopivaa lepakonsiipimäistä reunaa. Klippausprojektiin kului lopulta rajallisen ajan sekä iltatallien teon takia monta iltaa, mutta lopputulos on ainakin omaan silmään aika pätevä! Eipähän tule ihan heti vastaan samanlaista klipattua ponia. Viime talven mukaisesti jalat, pää satulankohta jätettiin klippaamatta, mutta tänä talvena Winnie saa niiden lisäksi pitää myös mahakarvansa sellaisenaan kuin ne ovat.


Winnien uusi klippaustyyli ehti valmistua juuri sopivasti ennen vuoden viimeisiä koulukisoja. Winnie on kyllä kisannut naapuritallin este- ja koulukisoissa tänäkin vuonna, mutta minä olen saanut jännittää ponin käyttäytymistä kisahoitajan ja hysteerisen omistajan näkökulmasta katsomosta käsin. Välillä olen huudellut selässä olevalle Essille muutaman tsemppaavan sanan ollen samalla salaa iloinen siitä, että en itse joudu olla kisatilanteissa Winnien selässä.

Vaikka täytyy kyllä todeta, että Winnie on osannut olla kisoissa yllättävänkin rauhallinen. Essin ja Winnien edellisissä koulukisoissa (linkki Essin blogissa olevaan postaukseen kisoista) Winnie verrytteli muiden ratsukoiden joukossa kuin normaali hevonen, ilman pelkoa joukkovillitsemisestä tai vapaana juoksevasta ponista. Silloin olin ratsukosta aivan mahdottoman ylpeä jo ennen kuin ensimmäinen varsinainen rata oli edes alkanut! Radalla homma menikin sitten hieman jännittämiseksi, mutta Essi sai hyvin tsempattua jälkimmäiselle radalle, joka oli Winnien ensimmäinen helpon A.n rata. Ja vieläpä heti 2-tason kisoissa. Villiponina tunnetuksi tullut Winnie sai jopa kisanjärjestäjiltä palautetta, että rauhoittumista on tapahtunut!



Palataan kuitenkin edellisviikon koulukisoihin, joissa siis itsekin kisasin Winniellä. Lähes päivälleen vuoden kisatauon jälkeen päätin ilmoittautua 1-tason koulukisoihin. Ratana oli He B:0 2009, joka on sinäänsä mukavan helppo rata. Arvelin vaikeimpien kohtien olevan Winnien kanssa 10 metrin laukkavoltit, jotka venahtavat helposti liian isoiksi, jos en saa ratsastettua laukkaa ryhdikkäämmäksi takaosan päälle. Myöskin peruutus on minulle ikuinen hankaluuskohta, koska peruutus lähtee helposti vinoon ja hieman pätkitellen. Winnien viime aikaisten jäkittämisten takia laukannosto käynnistä oli myös hieman arveluttava kohta arvostelussa. Normaalisti siinä ei pitäisi olla ongelmaa, mutta jos Winnien jäkittämisvaihde menisi käyntiosuuden aikana päälle, muuttuisi homma helposti kiemurteluksi ja ravin kautta nostoksi.

Mutta silti yhä edelleen nimenomaan Winnien kanssa itse rata ei ole se suurin jännittämisen paikka. Vaan kaikki mitä tapahtuu ennen omaa suoritusta. Osaisiko Winnie tälläkin kertaa käyttäytyä kuin normaali kisaponi muiden kisaratsujen joukossa yhteisverryttelyssä?

Ensin sain seurata vierestä ja jännittää Essi ja Winnien suoritusta. Verryttely sujui muistaakseni ilman mitään kovin kummoista hypähtelyä ylös, sivulle tai eteen. Radalla Winnie kuitenkin muuntautui hieman tahmatassuksi ja kisasuoritus ei päässyt lähellekään sitä tasoa, mitä tämän ratsukon meno parhaimmillaan treeneissä on. Tästä osasin jo aavistella, että omasta ratsastuksestanikaan ei tulisi helppoa. Essin ja Winnien radan jälkeen ulkokentän toisesta päästä minun luokseni kentän toiseen päähän kävellessä Winnie aloitti pienen jännittyneen hepähtelyn. Sopivasti juuri kuskinvaihdon aikoihin. Kiitos tästä Winnie!


Ulkokentällä ratsastin hiukan Winnietä kuulolle tehden siirtymisiä, hieman takaosan väistättämisiä ja (oman turvallisuudentunnon takia) pyörien aika paljon ympyröillä ja volteilla. Winnie oli jännittynyt, mutta ei sentään sinkoillut rodeoratsuna ympäriinsä. Ensimmäinen tavoite siis suoritettu! Ehkä Winnie jopa liikkuisi radalla suurinpiirtein sopivalla temmolla eteen.

Ryhmäverryttelyn alkaessa siirryimme muiden ratsukoiden perässä maneesiin. Ensimmäisenä jännitti maneesin oviaukko, josta olin kyllä ilman ongelmia taluttanut Winnien ja Essin aikaisemmin jo kertaalleen sisään. Kouluaitojen sisälle päästyämme Winnie esittikin jo astetta ilmavamman pierupukin. Siinä vähän naureskelinkin erään toisen ratsastajan kanssa, että mahtaa tulla mielenkiintoinen verryttely. Winnie kun ei ollut verryttelyryhmän ainoa hieman jännittyneessä tilassa oleva hevonen. Etenkin verryttelyn alussa vältinkin ratsastamasta kovin lähelle näitä muita hieman säpäkämmän oloisia hevosia. Winnie kun osaa olla tarpeen tullen lähteä äärimmäisen helposti mukaan muiden villityksiin.

Suurimmilta katastrofeilta kuitenkin säästyttiin. Kukaan ei tippunut verryttelyn aikana hevosen selästä ja pieni kultainenkin alkoi olla jo kuin aikuinen 11-vuotias ratsuhevonen. Tuossa ajassa oli kuitenkin ihan liikaa pyydetty, että jännittyneisyyden olisi saanut kokonaan kitkettyä pois ja hevosen liikkumaan rehellisesti selän läpi niin ravissa kuin laukassakin. Verryttelyssä jouduin jatkuvasti tarkkailemaan mistä välistä pääsen parhaiten pujahtamaan Winnien kanssa, jotta en törmäisi muihin ratsukoihin. Tilaa kun ei kouluaitojen sisällä ollut mitenkään erityisen paljon. Viiden ratsukon verryttelyvartin loputtua siirryimme takaisin ulkokentälle odottamaan vuoroamme.

Singahtaisiko johonkin suuntaan vai ei...? Jännittää ainakin.


Pienet hyvät pätkät antoivat kuitenkin vielä toivoa, että kisoista selvitään kunnialla läpi.


Rata tuntui olevan ihan kuraa alusta loppuun asti. Ei puhettakaan tasaisesta peräänannosta. Winnien upeaa ravia ei päästy esittämään juuri ollenkaan, koska Winnie oli hirveän tahmea ylipäänsä liikkumaan eteenpäin omalla moottorilla. Tuntui, että sain kokoa ajan olla valmiustilassa, ettei askellaji vain pääsisi vaihtumaan hitaampaan kesken kaiken. Jos olisin antanut pitkät ohjat ja jäänyt vain matkustamaan, olisi Poni varmasti pysähtynyt muutaman sekunnin sisällä ja jäänyt vain paikoilleen nököttämään. Toisella ravivoltilla oikeastaan käväisimmekin käynnissä ja ensimmäisen laukkavoltin jälkeen tuli harmittava siirtyminen raviin. Keskilaukkalävistäjillä olikin radan ainoat kohdat joissa sain vain "päästämällä" hevosen etenemään enemmän eteen. Vasemmassa laukassa tuli vain harvittava ristilaukka kesken kaiken.

Olisihan se rata voinut olla paljon huonompikin. Itseasiassa yllätyin hieman seuraavana päivänä ratavideota katsellessani. Miksi rata ei näytä videolla läheskään niin huonolta, avuttomalta ja surkealta räpellykseltä kuin selkään tuntui? Odotin näyttäväni kamalalta myrskytuulessa heiluvalta variksenpelättimeltä ja Winnien liikkuvan lähestulkoon taaksepäin koko radan ajan, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan vajota häpeästä maan alle. Vaikka kokonaisprosentit (57,200%) jäivät alle tavoitteen voin sentään lohduttaa itseäni sillä, että jos huonona päivänä tulos on tämä, oltaisiin me hyvänä (tai edes ok-tasoisena) päivänä vielä hurjasti parempia.

 Alakerran kommenteissa luki tuomarin osuva tervehdys: "Tänään poni vähän vikuri. Hyvin tsempattu!"



Eikä kisapäivä tosiaan loppunut yllä olevassa ratavideossa nähdyn lopputervehdyksen jälkeiseen ponin rapsutteluun. Käännettyäni Winnien pitkin ohjin kohti maneesin ulko-ovea havaitsin jo seuraavat katastrofin merkit ilmassa. Minä ratsastin luokan viimeisenä, joten meitä edeltävä ratsukko oli jäänyt minun ja Winnien suorituksen ajan seuraksi maneesin toiseen päähän valmistautumisalueelle kävelemään. Nyt maneesin toisessa päädyssä pitkin ohjin kävellessäni huomasin valmistautumisalueen takana olevan maneesin oven avautuvan ja meitä edeltävän ratsukon kävelevän päättäväisesti kohti tuota oviaukkoa. Minä ja Winnie olimme jäämässä  ainoana ratsukkona maneesiin.

Onneksi tajusin heti pysäyttää Winnien ja tulla hevosen selästä alas taluttamaan, koska toisen hevosen poistuttua maneesista alkoi välittömästi (radalla niiiin väsyneen) Winnien hermostuneiden hypähtelyjen sarja, joka jatkui satunnaisesti pätkitellen vielä taluttaessani loppukäyntejä tallin pihassa, jossa sentään oli jo muita hevosiakin näkösällä. Onnistuimme siis kuitenkin jättämään joillekin ihmisille päällimmäiset muistikuvat tästä kauniista ponista, joka steppaili ja pukitti paikoillaan...

Mikäli ensi vuonna eksytään hieman ahkerammin koulukisoihin, jää tästä radasta ainakin hurjan paljon parannettavaa!