tiistai 30. toukokuuta 2017

Tuumaustaukoa ja ripaus synttärihumua

Monta kertaa olisi tehnyt jo mieli avautua blogiin, mutta en olisi kuitenkaan saanut näppäimistölle mitään järkevää. Silloin on parempi olla vain hiljaa ja siirtää kirjoittelut pikkuiseen vihreäkantiseen vihkoon, joka on kirjahyllyssäni kokonaan muiden katseilta piilossa.

Toisaalta on ollut lohduttavaa, ettei hevosrintamalla ole juuri nyt tapahtunut mitään kovin suurta ja ihmeellistä. Toisaalta tulevaa on tullut pohdittua niin järjellä kuin tunteillakin. Yksin ja porukalla. Elämän kolhuilta ei voi kokonaan välttyä ja todellakaan aina nallekarkit eivät jakaudu toisten kanssa tasan, mutta jos ei uskalla elää, unelmoida ja tehdä päätöksiä, jää myöskin kaikki ikimuistoiset ja ihanat hetket kokematta ja näkemättä. Viisautta on myös ymmärtää milloin on aika päästää tutuista asioista irti ja tarkastella asioita hiukan isommasta perspektiivistä. Haluaisin uskoa, että jokaisella alulla ja lopulla olisi olemassa edes pitkällä tähtäimellä jokin tarkoitus. Toistaiseksi tämä eräs mieltäni askarruttanut asia jääköön vielä leijailemaan ilmaan. Vielä jonain päivä tulevien kuukausien aikana siitä tulee totta ja siinä vaiheessa asiasta voi mainita täällä blogissakin.


Winnien "lomalaisuus" jatkuu edelleen. Kiitettäköön tästä huonokuntoista ratsastuskenttää, jota aikoinaan ei ole tehty ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Kentälle pahimpia aikoja ovat juuri tällaiset kuivat lämpimät ilmat, koska silloin pohjakerroksen kiviä nousee eniten pintaan ja kevyttä päällyskerrosta lentää hiljalleen tuulen mukanaan pois. Asiaa eivät ainakaan auta kentän viereisistä puista varisevat oksat ja lehdet... Viime viikolla naapuri ojensi auttavan kätensä (=traktorinsa kauhan) levittämään kentälle lisää hiekkaa, joten nyt vain lanauksen lisäksi odotellaan kunnon sadetta. Eiköhän siitä vielä kevyehköön menoon ihan hyvä tule kunhan ei ala harrastamaan mitään laukkapiruetteja tai isoja esteratoja. Ja pianhan koittaa jo heinäkuu ja Winnie muuttaa takaisin kaupunkitallille, jossa meitä palvelee maneesi, iso ulkokenttä ja kunnon estekalusto.

Viime kesänä kenttä oli vähän parempi. Tässä on muutama Essin ottama kuva viime vuoden kesäkuulta. Poni on ilmeisesti tehnyt juuri jonkinlaisen loikan, koska liina on eksynyt etujalkojen väliin(?)


Koulukiemuroita olen käynyt palauttelemassa Winnien mieleen vain noin kerran viikossa sopivan lyhyinä pätkinä. Niillä kerroilla Winnie on kyllä osannut yllättää toimimalla aikamoisen taitavasti. Toki pientä jäykistymistä kyljistä alkaa jo huomata taivuttelujen jäätyä maastopainotteisen menon takia erittäin vähälle. Toisaalta tästä laiskistumisesta ja puskamaastoilusta voi olla Winnien pääkopalle ihan hyötyäkin. Myöhemmin sitten treenataan paremmalla motivaatiolla koulukiemuroita, katsotaan mitä estepuolelle kuuluu huhtikuisen kaatumisen jäljiltä ja keräillään takaisin menetettyjä lihaksia.

Nyt minun 6-viikkoinen harjoitteluni loppui viimeinkin, joten kesätyöt vievät minut takaisin kotiin Turkuun. Winnie jää maalaismaisemiin vielä kesäkuun ajaksi nauttimaan vihreästä ruohosta ja mukavasta hevosseurasta. Käyn moikkaamassa ja liikuttamassa hevosia joitain kertoja viikossa pääasiassa viikonloppuisin, joten Winnien rento meininki jatkuu entistäkin rennonpana. Vähitellen alkanut laidunkausi varmasti kuitenkin lämmittää Ponin mieltä enemmän kuin hikitreenit minun seurassani. Katsotaan millainen pallomaha sieltä vihreältä maaseudulta lähtee heinäkuun alussa takaisin kaupunkiin sivistyksen keskelle...

Kamera ei ole päässyt kentälle tänä keväänä/kesänä vielä ollenkaan, mutta eiköhän yksi vuoden vanha kuva sovi tähän väliin ihan hyvin. Tästäkin kuvasta kiitos kuuluu Essille.

Winnie on rauhoittumisestaan huolimatta oma ihana itsensä. Tarhassa se tulee aina ensimmäisenä luo, mutta kerran on myös jo karattu tarhasta. Jipon kuntoutusmaastoilla Winnie tekee välillä kärsimättömänä miniraviaan jonon viimeisenä kulkiessaan, mutta johtohevosena ollessaan käyntipainotteiset maastolenkit sujuvat yleensä näppärästi ja rauhallisissa tunnelmissa. Nyt ötökät vain ovat alkaneet hiukan häiritsemään neidin keskittymistä maastolenkeillä, koska niitä pitää potkia vähän joka välissä pois mahan alta.

Juoksuttaessa kentällä W vähän varoo kentänpohjaa pitämällä vauhdin maltillisena ja laitumella juoksuttaessa ottaa kaiken ilon irti maassa kasvavasta ruohosta. Ruohon närppiminen maasta kun onnistuu näppärältä haflingerilta ravatessa ja pienissä erissä myös laukatessakin. Välillä ilmassa kuuluu minun tuohtunut karjuntani ja toisessa hetkessä pusuttelen hevosen pehmoista turpaa ja rapsuttelen harjan alta. Harjaamisesta Winnie selkeästi nauttii, mutta ihottumaloimen sähköistyminen ei ole kovin kiva juttu. Toisaalta Winnien päivät toistavat samaa kaavaa, mutta jokainen päivä on silti niin erilainen. On silti mukavaa aina vain uudestaan huomata miten tuo poni jotenkin vain on niin minun hevoseni. Vaikka se osaakin olla samaan aikaan maailman rasittavin ja suloisin.


Jipon liikutukseen on saanut lisätä taas hiukan enemmän ravia. Ravipätkät pyritään ottamaan pääasiassa maastossa suorilla hiekkapohjaisilla tieosuuksilla. Jos mentäisiin kentällä olisi ravia tällä hetkellä lupa ottaa kaksi kierrosta kumpaankin suuntaan. Tähän samaan ravimäärään pyritään pääsemään arvioiden myös maastossa. Suomenhevonen on ollut näistä pienistäkin ravipätkistä kovin innoissaan eikä vasen takajalka ole ainakaan vielä juurikaan lämpöillyt tai turvotellut. Jalan kylmäyksestä on tullut jo jokapäiväinen rutiini.

Itseasiassa edellispäivänä tuli kuluneeksi tasan 5 vuotta siitä, kun kirjoitin aivan ensimmäisen blogitekstin tähän samaiseen blogiin. Enpä olisi silloin uskonut, että olisin osa blogimaailmaa vielä vuonna 2017. Puhumattakaan siitä, että tänne vielä jokunen lukijakin sattuisi eksymään. Bloggaamiseni kultavuodet taitavat postaustahdista päätellen olla ainakin tällä hetkellä takana päin, mutta mihinkäs sitä tavoistaan pääsisi. Metsässä olisi kovin hiljaista, jos vain parhaimmat linnut laulaisivat. Blogimaailma ei siis ainakaan ihan vielä tule pääsemään kokonaan eroon valokuvaamiseen ja hevosiin hurahtaneesta kirjoittajasta, kielellään leikkivästä suomenhevosesta, hupsusta haflingerista tai muista blogissa säännöllisen epäsäännöllisesti vierailevista tähdistä ;)

Vielä kerran kiitos ja kumarrus vuodelta 2012.
Luova blogisti parkkeerasi rakkaan kameransa kuvan ajaksi hevosten jumppapallon päälle. Samainen kamera on pienistä riskinotoista huolimatta säilynyt hengissä vielä nykyhetkeen asti.
Onhan sekin jo jonkinlainen saavutus. (Sama talvitakki on muuten edelleen käytössä.)

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kyllä tästä vielä hevonen tulee (jännekontrolli)

Perjantaina jännitin vanhempieni kanssa miten Jippo saadaan lastattua traileriin. Sillä kerralla Apo ei tulisikaan mukaan klinikkareissulle vaan jäisi kotiin Winnien seuraksi. Jipon täytyisi siis matkustaa yksin. Oman lisämausteensa lähtöön toi myös se, että pääsin lähtemään harjoittelupaikastani vasta tunti ja vartti ennen sovittua aikaa klinikalla. Ajomatka harkkapaikasta kotiin kestäisi noin 20min ja traikkumatka kotoa klinikalle noin puolisentuntia. Ei tarvitse olla mitään Einsteinin tasoista laskupäätä todetakseen, ettei Jipon lastaamiseen ja lähtöön ylipäätään jäisi kovinkaan paljon ylimääräistä aikaa...

Edeltävänä iltana olin täyttänyt heinäverkon valmiiksi, katsonut mukaan otettavat tavarat valmiiseen kasaan tallin käytävälle ja vienyt turvetta traileriin. Klinikkapäivän aamuna isäni vaihtoi vielä traikkuun kesärenkaat ja tullessani kotipihaan oli traileri jo valmiina auton perässä. Äiti harjaili Jippoa minun vaihtaessani sisällä pikaisesti vaatteet ja kiinnittäessäni trailerin etuosaan heinäverkkoa.

Jipon lastaus sujuikin yllättävän hyvin. Isäni talutti ensin Apon traikkuun "houkuttimeksi", jotta Jipon olisi mahdollisimman mukava seurata esimerkillisesti traileriin kävellyttä pappaponia. Liinat kiinnitettiin varmuuden vuoksi traikun sivuille ohjaamaan Jippoa oikeaan suuntaan, mutta tällä kertaa Jippo oikeastaan käveli suoraan traikun perälle asti herkkukauhan perässä ilman mitään ongelmaa. Jess jess! Sitten vain Jippo kiinni, takapuomi paikoilleen, lastaussilta ylös, shettis etusiltaa pitkin takaisin tarhaan Winnien luo, ovet kiinni ja menoksi. (Paluumatkan lastauskin meni alle viiteen minuuttiin eli aika hyvin vaikka itse sanonkin.)


Perillä kohteessa oltiin täsmällisesti minuutin-pari yli varatun ajan, mutta Jippo pääsikin vielä noin tunniksi klinikan karsinaan odottelemaan edellisen potilaan valmistumista. Me ihmiset pääsimme taas istumaan vähän jo turhankin tutuksi tulleelle mukavan pehmeälle sohvalle nauttimaan kahvista ja kekseistä.

Eläinlääkäri halusi nähdä taas Jipon liikkeet käynnissä ja ravissa. Mars maneesiin siis. Viime klinikkareissun (tammikuun lopulla) jälkeen en ole viitsinyt ollenkaan edes pyytää Jipolta ravia vaikka Jippo on kyllä ollut kovin reipas käyntilenkeillä taluttaen ja ratsastaen. Kyllä näin pitkän käyntikuurin jälkeen olikin mukavaa huomata, että hevonen liikkuu niin käynnissä kuin ravissakin puhtaasti ja reippaasti. Kinnerpattihevoseksi jopa yllättävän hyvin ottaen huomioon lepo-/käyntiliikutuksen viimeisten kuukausien aikana! Positiivisin mielin lähdettiin takaisin sisätiloihin tutkimaan vasenta takajalkaa hiukan tarkemmin.


Jipon narun sain luovutettua isäni pideltäväksi, kun rauhoitusaineen vaikutus oli vienyt hevosen jo ihan muihin maailmoihin. Pääsinkin seuraamaan oikein kunnolla ja lähietäisyydeltä vasemman takajalan jänteiden ultrausta. Ultraäänitutkimus on kiinnostavaa, mutta näin maallikkona olisi erittäin vaikeaa hahmottaa ruudulta yhtään mitään ellei olisi asiantuntijaa siinä vieressä selostamassa miltä minkäkin pitäisi näyttää. Jipon jännevamma oli ultrassa jo paremman näköinen kuin viimeksi, mutta edelleen jänne on selkeästi paksuuntunut ja jänteen pintaosassa on harventumamuutoksia. Nyt rasitusta saa kuitenkin alkaa jo lisätä vaiheittain.

"1. ja 2. viikko Kävelyä rajoituksetta ja ravia kierros molempiin suuntiin.
3. viikko: Kävelyä rajoituksetta ja ravia 2 kierrosta molempiin suuntiin.
4. viikko: Kävelyä rajoituksetta ja ravia yhteensä 5 min ratsastuskerralla. jakson ei tarvitse olla yhtenäinen, vaan se voi koostua useammista lyhyistä ravijaksoista.
5. ja 6. viikko: Kävelyä ja 7 min ravia.
7. viikko: Kävelyä ja 10 min ravia.
8. ja 9. viikko: Kävelyä ja 15 min ravia.
10. ja 11. viikko: Lisätään rasitukseen lyhyitä laukkajaksoja. Tästä eteenpäin nostetaan rasituksen määrää vähitellen kohti toivottua rasitustasoa.
Raajan kylmäys aina liikutuksen jälkeen. Mikäli raaja reagoi rasitukseen (turpoaa, kuumottaa, ontuu), laittakaa hevonen lepoon, kylmätkää jalkaa useita kertoja vrk:ssa ja ottakaa yhteyttä. Ensiavuksi voitte antaa tulehduskipulääkettä (Metacam, Flunixin) "


Jännevamman paraneminen on pitkäaikainen projekti, mutta ainakin Jipon liikunnasta on nyt selkeä suunnitelma, josta on mustaa valkoisella. Jännevammoihin olisi tarjolla myös mahdollisesti auttavaa PRP-hoitoa, mutta meidän 18-vuotiasta kevyen käytön suomenhevosta tuskin tullaan viemään noin 500€ hoitoihin... Jiposta pitäisi tulla meidän käyttöön vielä oikein hyvä maastohevonen. Kisakentille tai esteille meillä nyt ei olisi muutenkaan enää mitään hinkua päästä, joten rankkaan treeniin ei olla edes pyrkimässä. Jippo saa puksuttaa menemään meillä niin kauan kuin se elää tyytyväisenä ilman kipuja. Jipolle parasta olisi jonkinlainen pihattotyyppinen asumisratkaisu, jossa hevonen pääsisi vapaasti liikkumaan ympäri vuorokauden. Piakkoin hevoset alkavatkin jo olla yöt pääasiassa ulkona tarhassa. Sitten ei ole pitkään aikaan yön yli kestäviä karsinassa paikoillaan seisomisiakaan, jotka hiukan aina jäykistävät takajalkoja.
Klinikkareissulla mieltä lämmitti myös positiivinen palaute Jipon laihtumisesta. Nyt Jippo näytti kuulemma hyvinvoivalta hevoselta ilman ylimääräisiä läskikerroksia, joita joskus aikaisemmin on vielä ollut ihan selkeästi nähtävissä. Vielä kun saisi edes hiukan lihasta lähteneiden läskien tilalle, mutta mitään muskelihevosta ei nyt ehkä kuitenkaan olla rakentamassa. Nytpä siis vain edetään rauhaksiin eteenpäin ja toivotaan, ettei tule mitään yllättäviä takapakkeja!


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Lääkärin hyviä tuttuja

Taas on yhdestä klinikkareissusta selvitty. Pysähdyinpä hetkeksi tänä aamuna miettimään mistä kaikesta hevosten vaivoista ja sairauksista meille on tullut tässä kymmenen vuoden sisällä kokemusta. Edetään loogisesti ajateltuna turvasta takakavioihin:


  • Sudenhampaan poistattaminen. Helppo toimenpide ostotarkastuksen yhteydessä huomatun ontumisen tsekkaamisen yhteydessä klinikalla.
  • Sienisairaus. Jipon päähän ilmestyi alkuaikoina karvattomia läiskiä. Varsinaisten ihottumakohtien hoidon lisäksi kaikki harjat, riimut ym piti desinfioida Virkon S:llä.
  • Kesäihottuma(aako?) Winnie herkkyys ötököille, mitä en ehkä kuitenkaan laskisi varsinaiseksi kesäihottumaksi. On syötetty sinkkikuuria, kutiamiseen helpottavia yrttejä, pesty desinfioivilla pesuaineilla, rasvailtu kuivuneita hilseileviä kohtia hännän tyvessä, suihkittu monen eri merkin ötökkämyrkkyjä sekä käytetty ötökkäloimea, päähinettä ja ihottumaloimea...
  • Ähky. Lähes joka hevosihmisellä on varmasti edes jonkinlaista kokemusta ähkyistä. Ensiapuna taluttelua, mutta yleensä tarvitaan myös se eläinlääkäri paikalle vähintäänkin toteamaan väärä hälytys. 
  • Mahahaava. Omaa tuntemustani kuunnellen päätin muiden ihmisten epäilyistä huolimatta varata Winnielle ajan klinikalle mahatähystyksen. Mahahaavahan sieltä löytyi ja kalliit lääkkeet tarttuivat mukaan. Mysteerimahahaava, joka sijaintinsa puolesta ei todennäköisesti ollut aiheutunut stressistä. Ja hevonen tosiaan oli juuri mahahaavadiagnoosia ennen oleskellut tyytyväisenä kesän laitumella rauhallisessa ympäristössä. Ensimmäisessä tähystyksessä Winnien masussa oli haavaumia 5 kpl polyruksen alueella. Kontrollitähystyksessä haavat olivat hyvin alkaneesta paranemisesta huolimatta edelleen havaittavissa, mutta funduksen alueelle oli ilmestynyt uusi haava. 
  • Löysä maha. Apolla tätä vaivaa on hiukan koko ajan vaikka välillä tilanne onkin hiukan parempi. Tällä hetkellä ruokinnassa on Progut:ia, jonka pitäisi tukea mahan toimintaa. Aikaisemmin Baban kanssa ollaan testattu myös esimerkiksi alkoholitonta olutta.
  • Hiekkaa suolistossa. Onneksi ei ole tarvinnut klinikalle asti lähteä hiekkoja poistattamaan, mutta välillä kotona tarvitaan psyllium-kuureja. Apon ähkytkin ovat luultavasti(?) olleet hiekkaperäisiä. Ihmettelen kovasti miten Jipolla ei ole ikinä *kopkop* ollut hiekkaähkyä vaikka suomenhevonen tuntuukin tarhassa hiukan imuroivan juuria ym herkkupaloja maasta...
  • Kinnerpatit. Harmittavan yleinen vaiva todettiin tyypillisessä 12 vuoden iässä meidän Jipollekin. Kuutisen vuotta ollaan kintereitä hoidettu eivätkä kinnerpatiti sieltä takakintuista minnekkään ole katoamassa. Tällä hetkellä ei sentään ole aktiivivaihetta päällä ja Jippo liikkuu yllättävänkin vetreästi.
  • Imppari jalassa. Pieni haava jalassa, jonka takia koko jalka turpoaa ihan tukiksi... Sinänsä helppohoitoinen juttu, mutta onneksi ei ole tätäkään vaivaa ihan muutamaan vuoteen ollut *kopkop* 
  • Pinnallisen koukistajajänteenvamma. Jännevamma onkin meille se uusin juttu. Hiukan yllätyksenä löytynyt ongelma, joka oli katalasti piiloutunut paksujen jalkakarvojen alle siihen pahempaan kinnerpattijalkaa. Jännevamman toipumisaika on pitkä, mutta onneksi Jipolla oli vammaa vain pinnallisessa koukistajajänteessä eikä sen syvemmällä.
  • Rivi. Mutatarha-aikaan tuli tämäkin vaiva Jipon entisellä tallilla tutuksi. Muistaakseni sinkkivoide ainakin osoittautui tehokkaaksi avuksi.
  • Heikosti kasvavat kaviot. Jipolle syötettiin aikoinaan jotain ravinnelisääkin tukemaan kavioiden kasvua. Moneen vuoteen ei ole kuitenkaan enää tarvinnut antaa mitään lisäjuttuja kavioiden takia.
  • Matalakantaiset/Herkät kaviot. Jippo on aina ollut meidän hevosista se herkin koville pohjille. Kivisellä tiellä Jippo ajautuu yleensä heti pehmeämmälle pientareelle, jos vain mahdollista. Talvisin ravin tahti kärsi heti, jos kentänpohjassa oli Jipon mielestä vähänkään sanomista. Nyt Jipolla onkin kunnon pohjalliset etukavioissa ja meno on ollut niiden kanssa huomattavasti parempaa.
  • Kaviopaise. Tämä olikin ärsyttävä vaiva. Betadinehauteita tuli vaihdeltua ja tossukenkää käytettyä. Jipolle kaviopaise iski juuri kinnerpateista toipumisen aikoihin, jolloin oltiin joka tapauksessa kevyellä liikutuksella. Inhottavan vaivasta teki se, että tarhaus piti siirtää minitarhaan kentälle pois märästä mutatarhasta heppakaverin luota sekä se, että kenkä löytiin takaisin kuitenkin liian aikaisin, hevosesta tuli taas kolmijalkainen ja vaiva pitkittyi. Kaviopaiseen jälkeen Jippo olikin jonkin aikaa hiukan rauhattomampi kengityksissä.
  • "Halkeilevat" säteet. Jipolla lähti yhdessä vaiheessa säteistä pieniä suikaleita. Tähän tarkoitukseen ostettiin jonkinlainen vuoluveitsi, jolla piti aina tarvittaessa veistellä irtoavia riekaleita pois. Winnien ollessa kengättä tein lähempää tuttavuutta myös kavioraspin kanssa, mutta Winnien kaviot nyt ovat kovuutensa yms puolesta muutenkin aivan eri luokkaa kuin Jipon kaviot. Winnien kengityskäyttäytyminen muuten parani selkeästi tuon kengättömyyskauden aikana, koska olin ottanut tavaksi hiukan hienosäätää kavioita raspilla noin kerran viikossa.
Toivottavasti en unohtanut listalta mitään oleellista. Jipolle klinikkakäyntejä on kertynyt nopeasti laskettuna kuusi ja Winnielle kolme. Vieläkö joku haluaa itselleen oman hevosen/omia hevosia? ;) 

Listan ulkopuolelle jätettäköön vielä peruslihasjumit sekä perustoimenpiteillä/puhelinkeskustelun tuella hoidettavissa olleet haavat. 

Näytti paljon pahemmalta, mitä oikeasti olikaan.
Nesteet lähti liikkeelle muistaaksi ihan parissa päivässä.


Jipon klinikkareissusta ja jännekuulumisista kirjoittelen omaan postaukseensa toivottavasti tässä lähipäivinä.