sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Poni, joka ei ole kuin oppikirjasta


Jipon kanssa opin tekemään asiat tietyllä tavalla. Jos tuntuu tältä, ratkaisen asian tekemällä näin. Yleensä se toimi. Winnien kanssa olen viimeisten neljän vuoden aikana oppinut soveltamaan, käyttämään mielikuvitusta, vaihtamaan suunnitelmaa lennosta vaihtoehto B:hen ja kysymään rohkeasti neuvoa muilta, mutta samalla myös uskaltaa muiden mielipiteistä huolimatta tehdä asiat loppukädessä niin kuin itselleni tuntuu parhaimmalta. Muiden ohjeisiin ja tapoja kun ei kannata ikinä totella aivan sokeasti, jos oma maalaisjärki sotii vastaan. Virheiltäkään ei toki olla vältytty, mutta virheet kuuluvat elämään. Ne tekevät elämästä elämisen makuisen. Kuka nyt jaksaisikaan elää täysin tasapaksua arkea, jossa kaikki toistaa aina samaa kaavaa?


Olen mennyt Winnien kanssa ihan huiman paljon eteenpäin. Olen oppinut ihan hirmuisesti. Alkuaikoina hyvä päivä oli päivä ilman jumittamisia. Pahimpina päivinä en uskaltanut edes mennä Winnien selkään vaan jäin suosiolla päiväksi-pariksi maastakäsittelemään ja odottelemaan parempia tähtien asentoja. Nykyään hyvänä päivänä Winnie liikkuu rehellisesti selän läpi kaikissa askellajeissa, liikkuu omalla moottorilla eteenpäin ja tekee tehtäviä mielellään antamatta kuitenkaan mitään ilmaiseksi. Pystyn aika hyvin ennakoimaan tilanteita, joissa saattaa tulla hankaluuksia. Toisaalta hevosessa riittää edelleen koukuttavaa mysteeriä ratkottavaksi. Jokainen päivä on yllätys ja fiilikset saattavat vaihdella ääripäästä toiseen hetkessä. Ponista on kuitenkin sanottava, että tasoittumista on iän myötä tapahtunut. Kukapa olisi uskonut.

Etenkin koulupuolella minun ja Winnien edistys on ihan huomattavaa, jos vertaa tilanteita esimerkiksi aina vuodella taaksepäin. Välillä on vain niin hankala osata olla itseensä tyytyväinen. Tieto lisää tuskaa ja taitojen kehittyessä omaa vaatimustasoa tulee nostettua ihan huomaamatta aina vaan ylemmäksi. Missä kohdassa voi taputtaa itseään selkään ja huomaista: minä tein sen. Miten antoisaa olisikaan kirjoittaa omia heikkouksia ja vahvuuksia välillä paperille ylös edes sinne omaan pöytälaatikkoon omaksi oppimisen tueksi.


Tällä hetkellä olen oikeasti ylpeä itsestäni esteillä. Kaikkea ei voi muuttaa kerralla, mutta jalkojeni asento pysyy hypyissä jo paljon parempana kuin vaikka viime syksynä. Voin pikkuhiljaa siirtää erityiskeskittymiseni jaloista käsieni asentoon. En niinkään jää suusta roikkumaan hypyissä, mutta myötääminen saisi suuntautua enemmän kohti hevosen suuta ja vähemmän ylöspäin. Ylävartalo myötää hypyissä jo paremmin eteenpäin, mutta parantamisen varaa on vielä, jotta esteistunta olisi vielä joskus automaattisempi asia. Mutta ehkä kaikkein ylpein olen tämän hetkisestä estepelostani. Sitä kun ei enää mainittavasti ole.


Eräs Winnien mysteereistä on esteverryttelyssä. Alkuverryttelyssä Winnie harrastaa välillä alkuajoilta tuttua jumittamista vaikka jumittaminen on koulutreeneistä jäänyt jo oikeastaan aivan kokonaan pois. Winnien jumittamiset ovat haluttomuutta siirtyä käynnistä raviin. Winnien kanssa ei kannata jäädä "vääntämään kättä" asiasta vaan ikään kuin huijata poni kiitosten avulla uudestaan liikkeelle. Niin päästään sujuvammin taas jatkamaan matkaa ja elämää. Tässä on ollut itselläni paljon opettelemista, koska osaan toisinaan olla aika kärsimätön "kaikki tässä nyt heti" -tyyppinen ratsastaja. Mutta niinhän se useimmiten on: äly voittaa voiman.

Viime estetreeneissä asiasta keskusteltiin harvinaisen kauan. Pysähdysten, peruutusten ja liikkeillelähtöjen avulla pääsin välillä kehumaan Winnietä ja lopulta pienellä raipan avustuksella oltiin valmiita jatkamaan hommia ravissa. Aluksi mahdollisimman vähän paineistamalla, tehden helppoja asioita. Pikkuhiljaa otetaan mukaan laukkaa ja esteitä. esteet Winnie aina hyppää mielellään ja jumittaminen yleensä unohtuu siinä vaiheessa, kun päästään kunnolla asian ytimeen ja hyppäämään.


Satula on sama koulussa ja esteillä. Samoin suitset, kuolaimet ja takasuojat. Varustukseen tulee estetreenissä lisää vain rintaremmimartingaali ja etusuojat. Esteet ylittyvät kyselemättä ja esteille jopa vähän innostutaan etenemään reippaassa laukassa korvat tötteröllä. Ja silti tätä jumittamista esiintyy vain ja ainoastaan estetreenien alkuverryttelyssä. Johtuneeko tämä siitä, että esteillä ratsastajan jalustimet lyhenevät, jännitystä on eri tavalla vai jostain ihan muusta jää arvoitukseksi. Jos se olisi kipeä niin kyllähän näin oman arvonsa tunteva herkkis tamma siitä ilmoittaisi myös koulutreeneissä. Mutta eipä sillä, tätä hevosta en vaihtaisi mihinkään vaikka maksettaisiin. Hyvinä päivinä ja hetkinä (joita nykyään on reilusti enemmän kuin niitä huonompia) Winnie on aivan mahdottoman hyvä.


Yksi mysteeri on myös ratkaista yhtälö: poni+traileri=sujuva lastaus. Tällä hetkellä ollaan pisteessä, että Winnie joko peruuttaa vauhdilla trailerista pois saatuaan hiukan herkkua suuhunsa tai juoksee vauhdilla traikun läpi kulkiessamme etusillalta sisään ja takasillan kautta ulos ja toisinpäin. Lyhyet pysähdykset trailerin sisällä sujuvat vielä jotenkuten, mutta tultiin trailerista ulos sitten etu- tai takaperin ovat viimeiset askeleet ulos aina kovin rauhattomat. Jonkinlainen rauha pitäisi löytää ennen kuin etu- ja takapuomien kiinnittämistä uskaltaa edes yrittää, ettei kohta oltaisi taas takaisin lähtötilanteessa. Unelmatilanteessa voisin pitää vaikka meditaatiohetken traikussa kaikki luukut auki Winnien syödessä mössöpurkkinsa sisältöä naru löysällä. Eikä kenelläkään olisi mikään kiire pois trailerista. Siinä riittää tavoiteltavaa, mutta ei sen pitäisi kuitenkaan olla täysin mahdotonta.

Blogissa julkaisematonta materiaalia syyskuun alun koulutunnista.


Loppuun vielä julkaisematon koostevideo eräästä estetunnista. Winnie oli silloin aikamoisen tasaisen tahmea, mutta suoritti kuitenkin sujuvasti kaiken minkä pyysin. Lähestymisissä saan yleensäkin olla tarkkana, ettei esteen eteen tulisi turhia miniaskelia vaan este hypättäisiin mielummin hieman kauempaa kuin ihan tyvestä. Oma estesilmäni on kuitenkin mielestäni kehittynyt sen verran, että hassuja hyppyjä ihan esteen tyvestä tulee paljon harvemmin kuin vaikka vuosi sitten. Videoidun estepäivän aiheena keskityttiin erityisesti suoristuksiin ja käännöksiin. Erityisesti suoraa linjaa laukatessa Winnien vinous tulee helposti esiin, joten vinouden korjaaminen on meillä edelleenkin ikuisuusprojektina. Tähän suoristamiseen ainakin avot, sulut, ja väistöt on havaittu oikein hyviksi apuvälineiksi.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Citymaastoilua


Nyt kun yksisarviskuvien kautta päästiin vanhojen kuvien makuun voisin kaivaa esille myös nämä elokuun lopun citymaastokuvat. Silloin olin ollut edeltävänä päivänä olin mm. lonkka- ja polvikipuna oireilleen (nyt kai tiedän miltä tuntuu olla lonkkakipuinen vanhus) kuumeflunssan kourissa, joten olin tyytyväinen, että ylipäätään sain itseni kammettua hevosen selkään seuraavana päivänä. Vaikkakin ohjelmassa oli vain erittäin käyntipainotteinen maastolenkki Essi jaksoi taas tulla talliseuraksi mukaan. Vaatetuksestanikin ehkä huomaa, etten ollut edes ajatellut myös Essin kameran tulevan mukaan maastoon. Ero viime postauksen yksisarviskuviin on ihan huomattava. Ei enää kimallusta ja saippuakuplia vaan farkut ja kumisaappaat.


Jos kaupunkitallilla haluaa lähteä hevosen kanssa maastoon tallipihaa kauemmas, on asfalttiteiltä erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta välttyä. Tällä kyseisellä kerralla suuntasimme maastoon joen vieressä kulkevalle ulkoilureitille, jonka alkuosa on jopa ihan liikennemerkein merkitty ratsastusreitiksi. Hiekkapohjaisella tiepätkällä pääsee ravaamaankin, jos muita ulkoilijoita ei tule vastaan.

Pääasiassa ihmiset suhtautuvat hevosiin joko väliinpitämättömästi tai kiinnostuneina ihaillen. Kävelijät, juoksijat, pyöräilijät, skeittailijat, lastenvaunut, koirat ja muut ohitetaan tietenkin aina käynnissä tai tarvittaessa pientareella seisten. Toisinaan vaihdetaan hymy ja muutama ystävällinen sana, poseerataan kännykkäkameroille tai annetaan innokkaimmille ihmisille mahdollisuus tulla ihan kosketusetäisyydelle moikkaamaan hevosta. Ei ole kerta eikä ensimmäinen kun olen saanut kuulla miten joku on lapsena harrastanut ratsastusta tai kuinka lapsenlapsi on aivan mahdottoman innokas heppatyttö. Onpa Winnie tosiaan pariin kertaan jopa tunnistettu haflingeriksi ja siitä ollaan sujuvasti päädytty yhdessä naureskelemaan rodun omaperäisyyttä. Useimmiten rotuveikkaus on kuitenkin suomenhevonen.


Viimeksi kun olin taluttamassa Winnietä maastossa pysähdyin taas rupattelemaan parin vastaantulijan kanssa. Päädyimme juttelemaan mm. siitä, että hevosetkin kaipaavat vaihtelua. Kukapa jaksaisi joka päivä kiertää kentällä samojen aitojen sisällä? Ei ainakaan Winnie, ja Winnien onneksi en minäkään. Kaupunkiolosuhteissa maastoilusta on tehty ratsastajalle hieman haastavampaa kuin maaseudulla sijaitsevalla tallilla, mutta uskon maastoilun olevan kuitenkin hevosen(kin) pääkopalle mukavaa vaihtelua. Kunhan koko maastoreitti ei ole yhtä stressaantunutta paikallaan steppailua.

Hevosen on myöskin oltava liikenteessä sujuvana osana muuta liikennettä ja vastuu tämän toteutukseen on aina ihmisellä. Vaaraa tai tahatonta haittaa muille tielläliikkujille ei saisi aiheuttaa, jotta hevosiin suhtauduttaisiin liikenteessä tulevaisuudessakin positiivisin mielin. Vastaavasti odotan myös muilta ulkona liikkujilta asiallista suhtautumista erityisesti ratsukon ohitustilanteisiin ja tilannetajua esimerkiksi jännittyneen hevosen kanssa olevan ihmisen mahdollisten käsimerkkien tai suullisten pyyntöjen huomioimiseen. Asiallista ei esimerkiksi ole nuorison mopojen tööttäily jännittyneen hevosen kohdalla. Pystyyn nouseva tai pukitteleva jännittynyt hevonen ei ole millään tasolla cool juttu.

Onneksi voin puolustella hehkeyttäni kuvissa sillä,
että minä tosiaan olin flunssassa :D 


Maastossa valitettavasti joskus sattuu ja tapahtuu. Useammiten kuitenkin vastaan tulee mukavia asioita ja tilanteita. Niiden hyvien hetkien voimalla tulee aina uudestaan ja uudestaan ohjattua hevonen kohti maastoreittejä. Citymaastoilusta tulee parhaimmassa tapauksessa hyvä mieli niin hevoselle, ratsastajalle/taluttajalle kuin vastaantulijoillekin. Ja niitähän kaupunkimaastoissa riittää.


maanantai 18. syyskuuta 2017

Kuvaprojekti 4: Yksisarvinen vol. 2

1.
Heinäkuussa kesän ollessa vielä puolivälissä syntyi ajatus toteuttaa taas yksi mielessä ollut teemakuvaus. Tällä kertaa kuvien muokkaamisvaiheessa (tai siis sen kunnollisessa aloittamisessa) kesti ihan luvattoman kauan. En tiedä miten onnistuin pitämään näppini erossa näistä kuvista näinkin pitkään!

Edellinen yksisarviskuvaus vuoden 2016 keväällä oli kovin suunnittelematon ja enemmän synttärikekkerimäinen värien ilotulitus pinkkeine jouhilankoineen. Nyt päätettiin panostaa kunnolla. Kuvataan kesällä, kun on lämmintä ja ympärillä on vihreää kasvustua. Ja vielä parempaa: mennään metsäpolulle! Toteutusvaiheessa ötökät hieman koettelivat meidän kaikkien kärsivällisyyttä, mutta mitäpä nyt ei kuvien eteen tehtäisi?

Essi taiteili ihan omin käsin meille aivan upean valkoisen sarven, joka on ulkonäöltään edeltäjäänsä selvästi "luonnollisempi". Omat askartelutaitoni eivät olisi tähän todellakaan riittäneet... Innostuipa Essi myös rakentamaan foliosta valonheijastimen, jota varmasti hyödynnetään myös jatkossa pelastamaan kuvien valotuksia. 

Kukat Winnien harjassa ja ihmisten päissä kukkaseppeleenä olisivat mekkojen lisäksi vielä piste i:n päälle. Saippuakuplat kuvissa olisivat joko överisti likaa tai ihana tunnelman luoja. Talliporukasta lyötyi vielä ihanan avulias avustaja puhaltelemaan näitä saippuakuplia ja heijastamaan valoa heijasteella. Eihän tällä kokoonpanolla ja panostuksella voinut kuin saada aikaan supermahtavia kuvia, joista saa jälkeenpäin olla ylpeä! Itsekin eksyin kameran etupuolelle vaikka todellisuudessa odotin innosta puhkuen sitä hetkeä, että pääsen itse kameran taakse ja toteuttamaan päässäni viliseviä visioita. (Vaikkakin kuvaustilanteessa pää löikin tietenkin aivan tyhjää. Ensi kerralla pitääkin hahmotella ideoita etukäteen paperille muistiin...)

2.
Pidemmittä puheitta: tässä on kuvaushetken tuotoksia. Mikäli jokin kuva on ehdottomasti ylitse muiden, kerrohan se kommenteissa :) Essin blogissa on vielä hiukan lisää kuvia katseltavaksi.

3.

4.
5.
6.

7.

8.

9.
10.

11.
12.

13.
14.